Saavuttuani tähän maailmaan, syntymättömien sielujen alkumerestä, ei kukaan olisi osannut kertoa millaiseksi tieni muodostuu. Alusta alkaen kuitenkin oli selvää, että taiteen palo oli minut polttomerkinnyt.
Kiitos!
Kiitos kodin, että pystyin harrastamaan. Ensimmäiset öljyvärini sain noin viisitoistavuotiaana. Tuolta ajalta minulla ei ole säilyneitä töitä. Ehkä jostain saattaisi löytyä, koska jo pian maalasin jotain tauluja tilauksesta. Omat säilyneet työt ovat 80-luvulta
Mielikuvituksen voima
Klassinen maalaustaide viehätti. Niinpä imin vaikutteita entisajan mestareilta. Maalasin paljon mielikuvituksesta, henkilökuvia ja maisemia. Taisin kuvitella päätyväni historian maalariksi. Aloitin työn ’Kaarle Herttua valtaa Turun linnan’. Sen piti olla hirmuinen taistelukohtaus Turun linnan edustalla hevosineen ja haarniskoituine sotilaineen. Aihe oli liian suuri, eikä koskaan edennyt alkua pidemmälle. Hyvä niin.
’Maisema’ -maalauksen aihe on saanut inspiraationsa tutusta paikasta. Lopullinen maalaus yksityiskohtineen on mielikuvituksen tuote.
Työssä on paljon aloittelijamaisuutta ja keskeneräisyyttä, mutta jälkeenpäin olen usein miettinyt, kuinka mahdoin saada sen aikaan. Tuolloin, vielä kotona asuessani, työrauhan järjestäminen ei ollut itsestään selvyys.
Myös ’Kolme hiljaista’ on maalattu mielikuvituspohjalta. Työtä on pidetty jäljennöksenä. Ei vain ole. Ukkohan siinä oli mallina, keskiaikaisille ruton runtelemille, mopin varsi kädessään. Jurytettyyn harrastelijanäyttelyyn työtä ei kelpuutettu. Kas, kun tällaisia ei pitäisi edes maalata, nykyaikana, oli tämän matrikkelitaiteilijan kommentti. Ilmiselvää paheksuntaa työ hänessä aiheutti, jopa vihaisuutta oli aistittavissa. On olemassa toinenkin työ, joka koki lähes saman kohtalon.
Mielikuvitus on niin vahva, että tarvittaessa asioita pystyy aistimaan ja projisoimaan itsensä kuvitteellisiin ympäristöihin. Ajatuksissaan palikoita voi siirrellä ja muokata. Se on kuvankäsittelyä korvien välissä.
Taidekoulun vaikutus
Opiskelin itsenäisesti taiteen tekemisen teoriaa. Vasta hyvän matkaa aikuisiällä hain taidekouluun Poriin. Alkoi tulla paineita kehittää ja nykyaikaistaa ilmaisua. Olin ja olen edelleen pikkutarkan tekijä. Tavoittelin fotorealismia. Aloin yhdistää esittävää kuvaamista modernimpaan otteeseen. Aloin myös ilmaista ajatuksiani taiteen avulla.
Tekemiseni on usein pohdiskelevaa, ei aina kuitenkaan vakavaa. Avaruus, maailmankaikkeus ja olemassaolo ovat kiinnostaneet lapsesta asti.
Abstraktia taidetta en ole koskaan kyennyt tekemään. Surrealismia olen sivunnut ja sen verran olen viäräleuka, että naivismiakin on pitänyt kokeilla.
Teen edelleen esittävää taidetta, tavalla tai toisella. Sekä perinteistä että pohdiskelevaa. Ismeistä en ole kiinnostunut. Teen sen, mikä tuntuu hyvältä.
Toistakymmentä vuotta meni taiteellisen tekemisen jäädessä vähemmälle. En ole vieläkään täysin vapaa toteuttamaan itseäni, siinä mittakaavassa kuin haluaisin. Olen kuitenkin päättänyt toteuttaa kutsumustani, etten olisi täysin luopio omalle elämälleni. Tuunaan ja taiteilen, piirrän ja maalaan loppuun asti – jos terveyttä riittää ja kaikki menee hyvin tai ainakin kohtuullisesti.
